tiistai 20. joulukuuta 2011

Lammassäilyke ja muita lasisia käyttötarkoituksia





Tyttären suloiset Schleich -lampaat päätyivät keittiöpurkkiin. En ole ihan varma, meneekö asetelma jo imelyyden puolelle, mutta on nyt saanut olla kuitenkin.

Kirpputorin hyllyssä minua odotteli vihreä, matala purkki - täydellinen omenille ja päärynille! Olen himoinnut tuollaista matalaa jo kauan, mutta en ole suostunut maksamaan sitä neljääviittäkymppiä, mitä noista yleensä pyydetään. Tässä oli hintana 29 euroa, ja vaikka sekin kirpaisi, niin katunut en ole.

Vihreänruskea pullo, joka on täällä jo aiemminkin esitelty, löytyi myös Manhattanin Kirppis-Centeristä, hintaa muistaakseni 3 euroa. Se sai nyt jouluksi siivet, aiemmin pullonkaulassa lensi perhonen.

*** Karhulan lasitehdas Kotkassa perustettiin 1888, ja sen toiminta jatkui vuoteen 2009. Alussa siellä tuotettiin nimenomaan talouslasia sekä ikkunalasia. Tupsukorvaisesta ilvesmerkistä tunnistaa toisen talouslasin tuottajan, Riihimäen Lasin. Tämän tehtaan toiminta lopetettiin jo 1970-luvulla.

1 kommentti: